Ja tajusin juuri että olin eilen kirjoittanut tekstin html-muodossa jonka takia se näytti pökäleeltä..
Se hetki ajasta kun on liikaa aikaa miettiä, käy ihmismielelle kalliiksi, koska silloin, ainakin itse, päädyn ajattelemaan jonkun ajatuksen loppuun asti, mikä ei missään nimessä ole hyvä juttu, koska silloin alkaa tuntumaan siltä että kaiken kaikkiaan, mikään ei kannata.
Näin on käynyt monesti, niin kuin tänäänkin. Sain ajatuksen kuitenkin karkoitettua sillä että tankkasin auton, soitin kaverille että voiko tulla käymään ja lähdin ajamaan pienen maaseutulenkin, joka oli yhteensä 160km. Joku voisi tässä vaiheessa sanoa että silkkaa hulluutta, ehkä se onkin, minun mittapuullani se on vain pieni visiitti ja terapiaa itselleni, että olen saanut taas itseni korjattua liiallisesta ajatuskuopasta.
Joskus tekisi mieli sanoa yleismaallinen kiitos kun on lähdössä kaverin luota, mutta yleensä sitä vaan kiittää kahvista tai teestä ja lähtee menemään, mielessään sitä kuitenkin itse ajattelee että kiitos kun olet siinä, kiitos kun te olette minun kavereitani. Ilman heitä, en saattaisi olla enää olemassa.
Elämän eri asioista ja arvoista vielä miete..
Miksi täytyy olla suoraviivainen ja putkimainen uraputki jota pitäisi noudattaa ja tehdä mieliksi toisille siinä samalla? Miksi pitää olla todiste siitä että on pätevä jossain? Miksi pitää kahlata turhanpäiväistä koulua 4 vuotta tajutakseen kuinka turha se on?
Se on kait vain tapa, joka on opetettu ihmisille, itse nyt olen suistumassa tuolta tavalta, ainakin vähäsen, sillä tavalla ujosti, olen kuin olen ja miten olen, se ei välttämättä kuulu muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti