En ole vieläkään täysin eheä, mutta lähempänä parempaa, se että saa asioitua purettua ja tehtyä alta pois, helpottaa omaa oloa kummasti. Onneksi on ihmisiä lähellä, vaikka he välillä tuntuvat kaukaisilta.
Viime perjantaina oli mummin hautajaiset, itkin koko tapahtuman ajan, parempi vuodattaa kyyneleitä silloin kun siltä tuntuu, se on vapauttava tunne loppujen lopuksi, vaikka olenkin mies. Onko se heikkouden merkki jos mies itkee? En usko, ainakaan nykyaikana. Hautajaisten jälkeen tuntui siltä kun kivi olisi vierähtänyt sydämeltä pois, tämä on tapahtunut jokaisten hautajaisten jälkeen mitä tässä lähivuosina on ollut. Parempi näin kun että jäisi taakkaa kannettavaksi.
Yritän tällä hetkellä saada loppuja pisteitä kasaan että saisin opintotukeni jatkumaan, en ole sen tavallaan antanut haitata itseäni enää muutamaan viikkoon että niitä tukia ei ole, kaikki esteet on tehty ylitettäviksi, vaikkei se aina siltä tunnukaan. Nyt jos milloinkaan on olo sellainen että pystyn elämään ja mukautumaan kaikkeen, en töni asioita sivuun vaan annan niiden tulla päin ja käsittelen ne.
Asioiden on tapana järjestyä, tavalla tai toisella, nyt tuntuu siltä että ne todellakin järjestyvät, vaikka vähän rämpimistä tämä on vielä tällä hetkellä.
ps. Vaikka kaikki kiroavat tällä hetkellä tuota lumentuloa, itse olen iloinen, valkoinen on se väri mikä piristää tässä luonnossa, tuo Suomen karu kevät mitä joutui viikon pari katselemaan sai lähinnä masentumaan, mutta nyt on taas mukava katsella ikkunasta ulos kun on talvisen oloista, talvi on lempi vuodenaikani, aina, sanoimpa itse välillä ihan mitä hyvänsä.
